Viimeinen ihmissusi / The Last Werewolf

Duncan Last Werewolf Collage

rating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mention
Glen Duncan, suom. Elina Koskelin 
Like Kustannus 2013 (fin) 
414 sivua/pages

Viimeinen ihmissusi on ensimmäinen osa Glen Duncanin Last Werewolf / Bloodline -trilogiasta, joka syleilee vanhan koulukunnan kauhutarinoita. Kustantaja Liken sivuilla kirjan juonta kuvaillaan seuraavasti: “Jake Marlowe elelee dekadenttia ja nautinnonhakuista mutta yllättävän tyhjää elämää Lontoossa, jonka varjoihin on helppo kadota, vaikka olisi ihmissusi. Jake saa kuulla, että hänen ainoa lajitoverinsa on surmattu Berliinissä, ja nyt Jake on ihmissudenmetsästäjien tähtäimessä. Metsästäjien johtaja on vannonut tappavansa Marlowen seuraavaan täysikuuhun mennessä. Jake pakenee vainoojiaan läpi maailman suurkaupunkien, mutta metsästäjät pysyvät hänen jäljillään seuraamalla Jaken jälkeensä jättämää ruumisvirtaa. Piilopaikat alkavat käydä vähiin, kun silmukka lajinsa viimeisen olennon ympärille tiukkenee.”

Päähenkilö Jake näyttäytyy hahmona moniulotteisena, pohdiskelevana ja vetovoimaisena, mutta samaan aikaan hänen väsymyksensä elämään huokuu käsin kosketeltavasti kirjan sivuilta. Ymmärrän hyvin, että 200 elinvuoden jälkeen saattaa jopa ihmissusi alkaa potea jonkinlaista eksistentialismikriisiä – mitä sitten kun on jo kokenut kaiken? Duncanin kirjoitustyyli on kuvaileva ja suorasukainen, hetkittäin hyvinkin graafinen, joka ei välttämättä ole kaikkien mieleen.

Tarina puolestaan etenee Jaken kertomana, päiväkirjamaisesti tapahtumien lomassa niitä analysoiden, välillä synkeän huumorin kera. Duncanin ihmissusitarinassa on hieman uudenlainen (vastakkain)asetelma kahden ikiaikaisen ja myyttisen rodun välillä, ja tähän soppaan myös ihminen tunkee lusikkansa ihmissusiagenttiryhmän, MOIKOn, muodossa. Pidän siitä, että Duncanin kirjassa hirviöt esitetään hirviöinä, ei niinkään romanttisena valtavirtatuotoksena. Jaken taistelu oman ihmissuden luontonsa kanssa on kiehtovaa luettavaa, ja yhä kiehtovammaksi se muuttuu kun kuvaan astuu rakkaus. Jopa romantiikka on raakaa ja rosoista.

Arvostelu jää sattuneesta syystä hieman lyhyeksi, sillä varmasti kritisoitavaakin tarinasta löytyisi, satun itse vain olemaan väärä henkilö siihen. Viimeinen ihmissusi kokoaa yhteen kaikki ne elementit, joita hyvässä tarinassa rakastan: kauhua, kiehtovia henkilöhahmoja, goottilaisen tummia sävyjä, rosoista romantiikkaa ja tietysti yliluonnollisia olentoja. Jopa itse Nick Cave ihastui.

Glen Duncan (s. 1965) itse on hieman heavyrokkarin näköinen, brittiläinen kirjailija, joka asuu Lontoossa. Duncan on kirjoittanut yhdeksän romaania, joista tämä kyseinen teos oli ensimmäinen kosketus itselleni herran tuotantoon. Ihastuin siihen ikihyviksi. Lisäksi sain juuri luettua loppuun trilogian toisen osan, Ihmissuden morsian. Halusin kuitenkin ensin kertoa hieman omia tunnelmiani tästä ensimmäisestä. Lukulistallani Duncanin tuotoksista vuoroaan odottaa myös vuonna 2004 julkaistu Minä, Lucifer, kunhan saan sen käsiini, se nimittäin  tuntuu olevan lähikirjastosta koko ajan lainassa.

Palaan asiaan ihmissusi-trilogian toisen osan myötä.


Translation 

Read in Finnish.

Even Nick Cave himself was impressed. Cannot disagree, this is my kind of reading and I loved it. Enough said.

“Jake Marlowe is the last werewolf. Now just over 200 years old, Jake has an insatiable appreciation for good scotch, books, and the pleasures of the flesh, with a voracious libido and a hunger for meat that drives him crazy each full moon. Although he is physically healthy, Jake has slipped into a deep existential crisis, considering taking his own life and ending a legend that has lived for thousands of years. But there are two dangerous groups–one new, one ancient–with reasons of their own for wanting Jake very much alive.” Text quoted from Amazon.

“What are you going to do?” Harley repeated.
All wolf and no gang. Humour darkens. I looked out of the window. The snow was coming down with the implacability of an Old Testament plague. In Earl’s Court Road pedestrians tottered and slid and in the cold swirling angelic freshness felt their childhoods still there and the shock like a snapped stem of not being children anymore. Two nights ago I’d eaten a forty-three-year-old hedge fund specialist. I’ve been in a phase of taking the ones no one wants. My last phase, apparently. “Nothing,” I said. Excerpt borrowed from Random House.

3 thoughts on “Viimeinen ihmissusi / The Last Werewolf

  1. Pingback: Arvostelu: Ihmissuden morsian | Pauline von Dahl

  2. Pingback: Kirja, jota odotan ~ Book that I wait for | Pauline von Dahl

  3. Pingback: Veren yhdistämät ~ By Blood We Live – Pauline von Dahl

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s