Pala palalta pois / Slowly Fading Away

pala_palalta_pois91805

rating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mentionrating-christgau-one-star-honorable-mention
Anneli Kanto
Gummerus Kustannus 2013 (fin)
247 sivua/pages

“Hyvät tavat säilyvät pisimpään. Hän ottaa teennäisen äänensävyn, hymyilee kohteliaasti ja katsoo silmiin.
Tunteet haihtuvat. Ensimmäiseksi menevät huumorintaju, rakkaus, huolenpito, myötätunto. Viimeksi jäävät viha, katkeruus, tyytymättömyys. Eläessään äiti on käyttänyt niitä kovin vähän. Ehkä niitä siksi on paljon jäljellä.
Minä, vanha nainen itsekin, olen äiditön tytär, pettynyt ja epätoivoinen. Missä minun oikea äitini on? Suupieliäni kutittaa halu huutaa hänelle: ole kunnolla, älä ole tuollainen, lopeta, ole niin kuin ennenkin! Haluaisin läimäyttää häntä ja palauttaa hänet ennalleen. Haluaisin ravistaa hänestä irti tuon jonkun, joka ei ole hän.”

Työssäni vastavalmistuneena toimintaterapeuttina näen elämän koko kirjon, siksi käsiini eksyy välillä hieman painavampaakin asiaa luettavaksi. Nyt viimeisimpänä, jo jokin aikaa sitten, luin kirjan muistisairauksiin liittyen kertomusten muodossa, Anneli Kannon Pala palalta pois, kertomuksia Alzheimerin taudista. Kirjassa on tarinoita muistihäiriöistä, Alzheimerista pääosin. Kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia, mutta myös muiden kertomuksia. Tarinat maalaavat havainnollistavia esimerkkejä siitä kuormituksesta joka muistisairaan omaisille lankeaa, mutta paljastavat myös pienen pieniä pilkahduksia siitä ahdistuneesta, epätietoisesta ja epäilevästä ajatusmaailmasta, joka valtaa muistisairaan kun dementia vie mielestä yhä suuremman ja suuremman palan pois.

“Se kyselee tyttäreltä eikä minulta. Tytär tuputtaa kysymättäkin joka väliin mielipidettään, ja lääkäri käskee sen olla hiljaa. Sanoo, ettei saa auttaa. En kai minä apua tarvitse yksinkertaisissa asioissa? Miksi luullaan, että kun ihminen tulee ryppyisemmäksi, hän tulee tyhmemmäksi?”

Muistisairaus ei ole helppo asia omaisille eikä sairastuneelle. Kirjan lopussa Kanto kertoo omaa näkemystään iäkkään muistisairaan omaisena, ja sen lukeminen hieman suututtaakin. Omaisen puolesta alkaa turhauttaa, ettei tilannetta ja sairauden etenemistä useinkaan tajuta ajoissa, mutta myös se, että ulkopuolisen avun hankkiminen on tehty omaisen kannalta hankalaksi. Tietoa palveluista ei välttämättä ole tarjolla. Ja kun ulkopuolista apua vihdoin saa, se pitää huolta ainoastaan muistisairaan perustarpeista, jotta tämä pärjää päivästä toiseen, joten kuten ainakin. Toisaalta taas työni puolesta tiedän todellisuuden toisen puolen – resurssit ovat rajalliset. On niin kovin surullista, että kiireessä se ihmisen inhimillisyys ja yksilöllisyys vaikuttavat katoavan. Harmillista, ettei sosiaali- ja terveyspuolelle lisäresursseja saada, vaikka puhe resurssipulasta on julkisessa keskustelussa vellonut jo pitkään.

Palatakseni vielä kirjaan. Teksti siis herätti tunteita suuntaan jos toiseenkin, vaikka asiakasryhmänä muistisairaat ovat minulle tuttuja. On kuitenkin virkistävää lukea yksilöllisiä kokemuksia, vaikka samaan aikaan pientä maailmantuskaa herättävääkin. Kanto kirjoittaa omakohtaisen rehellisesti ja ne tunteet kyllä välittyvät tekstistä – huoli, kiukku ja väsymys. Muistisairaudet ovat lisääntymään päin ja mitä sitten, kun ei ole enää omaisia hoitamaan? Nyky-yhteiskunnan yksilökeskeisen suorittamisen ihannoiminen tuntuu ikävällä tavalla lietsovan vanhuusiän yksinäisyyttä. Toisaalta, onhan jo myös vastakkaisia esimerkkejä, joiden toivoisi lisääntyvän. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa sukupolvien kuilua umpeen kurova asumisratkaisu, joka osoittaa, että opittavaa on puolin ja toisin. 

Kannon kirja on nopealukuinen, mutta sen herättämät ajatukset pyörivät mielessä pitkään. Kirja on hyvää lukemista kelle tahansa, joka haluaa ymmärtää, kuinka valtava vaikutus muistisairaudella voi olla. Se myös muistuttaa, että kunpa me välittäisimme toisistamme enemmän. Mikäli kurkistus muistisairauden maailmaan kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Kannon kirjaan.


Translation

Book is by Finnish author Anneli Kanto,free translation of the Finnish title would be something like Slowly Fading Away – Stories about Alzheimer’s disease. Unfortunately it seems that the book is available only in Finnish, so are my thoughts mainly this time, too.

Last December I graduated as Occupational Therapist and since then I’ve seen quite a lot different shades of life. Some time ago I read a book full of stories about Alzheimer’s disease. It made me think. A lot. The book is based on true stories told mainly by the family of the elder people living with Alzheimer’s disease. But there’s also one story told by a person himself living with Alzheimer’s disease. How it feels to live when your memory and personality is slowly fading away. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s