Vuoden 2015 parhaat, vol 2. / Best of the Year 2015, vol 2.

Jatketaan vuoden parhaiden läpikäyntiä, nimittäin nyt musiikin osalta. Postauksen kuvituksena otoksia tämän vuoden aikana nähdyiltä keikoilta.

Musiikki…

Musiikkia on tullut pääasiassa kuunneltua työmatkoilla Spotifyn ihmeellisestä maailmasta. Täytyy sanoa, että kyllä mielelläni maksan pienen maksun kuukaudessa, että pääsen käsiksi niin laajaan tarjontaan. Musiikkimakuni ei nimittäin juurikaan välitä genrerajoista, vaikka synkemmät sävelet usein hivelevätkin hellästi korviani. Kun aloin pohtia, mitä kaikkea tänä vuonna on tullut kuunneltua, luulin aluksi etten muistaisi juuri yhtään, tarkemmalla Spotify-historian selaamisella alkoi muisti kuitenkin pikkuhiljaa virkistyä. Lopulta hyviä biisejä ja bändejä löytyi melkein joka lähtöön, ja niistä tähän postaukseen tuntui mahtuvan vain pieni pintaraapaisu. En selviäisi elämästä ilman musiikkia!

11742788_10153501313368130_6786233655727921509_n
AC/DC in Hämeenlinna, Finland.

Yksi tämän vuoden suosikeistani on ollut Apocalyptica uudella Shadowmakerillaan. Levy on jollain tapaa tyypillistä Apocalypticaa, mutta ripauksella jotakin uutta. Levyn helpoimmin lähestyttäviä biisejä ovat luonnollisesti vokaalein höystetyt Hole in My Soul, dramaattinen Sea Song, Slow Burn, Dead Man’s Eyes, House of Chains ja ehkä tunnetuimpana Cold Blood. Instrumentaalit vaativat ainakin itselläni muutaman kuuntelukerran enemmän, mutta ne kuulostavat ajoittain riipaisevankin kauniilta, esimerkiksi eläväinen Till Death Do Us Part. Toinen itselleni vuoden merkittävimmistä levyistä sai fanitytön nostamaan päätään, kyse on tietysti portugalilaisen Moonspellin Extinct-levystä. Levyn biisit todellakin heräsivät eloon loppuvuodesta bändin keikalla Tavastialla. Ehkä suurin pettymys levyjulkaisuiden osalta oli yhden teinivuosien suosikkibändini, Iron Maidenin, uusin levy The Book Of Souls. Biisien rakenteet tuntuivat toistavan samoja sointukuvioita, vain oudoilla vokaaleilla koetettiin rikkoa tuttua kaavaa siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Toisaalta bändi on harvemmin viime vuosina julkaissut mitään linjastaan kovinkaan poikkeavaa. Sama kaava toistuu levystä toiseen. Toisaalta, miksi sitä toimivaa muuttaisikaan, bändin tosifanit ainakin tietävät, mitä saavat.

MotleyCollage
Mötley Crüe in Hartwall Arena, Helsinki, Finland.

Muista raskaamman musiikin julkaisuista on paljon ollut soitossa yllättäen Nightwishin Endless Forms Most Beautiful -levy, jossa parasta antia on Floor Jansenin kylmät väreet aikaansaava ääni. Uuden levyn myötä lämpenin bändille vuosien tauon jälkeen. Vuoden rokimmasta tarjonnasta vastasi Santa Cruz samannimisellä levyllään, joka rokkasi pimeinä aamuina energiaa työpäivään ihan kiitettävästi, mm. We Are the Ones to Fall ja Velvet Rope -biiseillään. Amorphiksen Under the Red Cloud on silloin tällöin eksynyt kuunteluun, ja vaikka levy ei sinänsä tarjoile bändiltä mitään uutta ja ihmeellistä, sitä kuuntelee mielellään. Vuoden hämmentävimmän levyn titteli voisi puolestani mennä Ghostille, ja paljon puhutulle Meliora-levylle. Karttelin tuota albumia pitkään, sillä yhdessä vaiheessa siitä tuntui kuuluvan hehkutusta joka tuutista. Kun sitten lopulta tutustuin biiseihin, pitihän niitä alkaa lisäillä omallekin soittolistalle, vaikka en vieläkään osaa sanoa, onko bändi lintu vai kala.

Vuoden ilahduttavimman levyn kunnian puolestaan saa progea, rockia ja popia yhdistelevän Coheed and Cambrian The Color Before the Sun. Levy poikkeaa bändin aiemmista siinä, että se ei jatka tuttua The Amory Wars-konseptia kuten ennen. Jollain tavalla rehelliset biisit saavat hyvälle mielelle ja niistä vaikuttaa huokuvan avoimuus ja elämänilo. Teinivuosieni suosikki, CMX julkaisi jokseenkin kaikessa hiljaisuudessa lupaavan levyn nimeltä Mesmeria, joka meinasi livahtaa täysin ohi korvieni! Pitänee vielä loppuvuoden aikana ottaa levy tarkempaan kuunteluun, tällä hetkellä soittolistaltani löytyy ainoastaan Laavaa-kappale.

Moonspell
Moonspell in Tavastia club, Helsinki, Finland.

Mitä tulee hieman kevyempään musiikkiin, aiemmilla levyillään hurmannut Lana del Rey ei tänä vuonna julkaistulla Honeymoonilla heti ihastuttanut. Honeymoonilta säännölliseen soittoon on tällä hetkellä jäänyt vain muutamia kuunneltavia biisejä, kuten Art Deco sekä Swan Song. Musen Drones-levyn julkaisua odotin puolestaan etukäteen jo jonkin verran, mutta se ei oikein (vielä) ole yltänyt odotusteni tasolle. Muutama kappale levyltä on kuitenkin valikoitunut soittolistani vakituisiksi vieraiksi, näistä erityisesti Revolt ja Mercy miellyttävät korvaa. Coldplayn A Head Full Dreams-levyltä taas pari biisiä, kuten Everglow ja Birds, on hiipinyt soittolistalleni kuin varkain, sillä bändi ei aiemmin ole kuulunut suurimpien suosikkieni joukkoon. Hurts ja brittiduon kolmas levy Surrender, puolestaan jatkavat voittokulkuaan, biisit yksinkertaisesti toimivat. Oikeastaan olen hieman jäävi sanomaan levystä pahaa sanaa, sillä bändi valloitti minut jo ensimmäisellä levyllään. Avicii on myös pari vuotta ollut oudon lähellä sydäntäni. Uusimmat biisit eivät ihan heti vakuuttaneet, mutta ainakin Waiting for Love, Ten More Days ja For a Better Day soivat säännöllisesti kuulokkeissa.

Jo mainittujen lisäksi muutamia muita tänä vuonna kuuntelussa viihtyneitä bändejä ovat olleet mm. Danko Jones, Hozier, Olavi Uusivirta, Raised Fist, My Dying Bride, Kygo, Florence + The Machine, First Aid Kit, Hurts, The National, Hocico, Sólstafir, Combichrist, Biffy Clyro, Social Distortion, The Ramones, The Goo Goo Dolls… Listausta on vaikea lopettaa, sillä maailma on täynnä hyvää musiikkia! Vuoden 2015 julkaisuista kokosin vielä Spotifyn soittolistan, jota  voi kuunnella tästä

Ensi vuosi korkataankin keikkojen osalta heti tammikuussa, kun Infected Mushroom pistää bileet pystyyn Helsingin Circuksessa!


Translation 

So, now it’s time for the second part of my Best of-series and take a look, what I’ve listened this year. Post is illustrated with pictures taken in live concerts I saw during this year.

Music… 

Mainly I’ve listened music via Spotify on my way to work. I gladly pay the monthly fee in order to get my hands on that treasure chest of music. My taste in music varies widely, and I don’t pick my favourite’s by looking at music genre. But let’s now start with the albums released this year. 

The best heavier albums of this year were Apocalyptica‘s Shadowmaker, Moonspell‘s Extinct and surprisingly, after many years, Nightwish and their album named Endless Forms Most Beautiful. Shadowmaker charmed me with their shivering (in a good way!) cello instrumental pieces and emotional songs with vocals. In addition, Santa Cruz rocked with new their album and listening to Amorphis and Under the Red Cloud was like meeting an old friend. The 15th album by a Finnish alternative band called CMX sounded promising, but I must listen to it more before I can say my final word. The most confusing new aquantaice for me this year was a band named Ghost and album Meliora. The biggest disappointment for me might have been Iron Maiden‘s The Book of Souls. The songs reminded the ones they already recorded many times in older albums but now with weird vocals. But I can imagine the most loyal fans get what they expect.

Also I have to mention such amazing albums as Coheed and Cambria‘s The Color Before the Sun, Muse‘s Drones, Coldplay‘s A Head Full of Dreams (Everglow and Birds), Lana del Rey‘s Honeymoon, Hurts’ Surrender and Avicii‘s Stories. Oh my god it’s so hard to stop, there’s just so much good music in the world! Luckily it wasn’t even my point to list all the music I’ve listened, just scratch the surface and name the best ones. But one thing’s sure — I never could survive without music. 

I assembled also The Best of 2015 playlist in Spotify, listen to it here.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s