Unohda minut tänä yönä, Chengdu ~ Leave Me Alone: A Novel of Chengdu

Murong Xuecun, suom. Rauno Sainio
Chéngdū, jīnyè qĭng jiang wŏ yíwàng, 2003 (orig)
Basam Books, 2015 (fin)
362 s/p
***

Kuten jokin aika sitten kirjoittelin blogissani, sain ilokseni kirjapostia Basam Booksilta, kirjan nimeltä Unohda minut tänä yönä, Chengdu. Uteliain mielin lähdin tutustumaan, mitä kirjalla oli tarjota.

“Chen Zhong on alkanut tuntea itsensä vanhaksi. Hän on 28-vuotias, moraalinsa rappeutumaan päästänyt urbaani nuori. Hänen tarpoessaan pitkin materialististen halujen kyllästämän Chengdun katuja hänen sielunsa haikailee taukoamatta takaisin aikoihin, jolloin hän oli vielä puhdas ja viaton. Kuin pysyvässä humalatilassa hän vaeltaa ihmisten joukossa nautintoa etsien, omaa etuaan ajaen ja rahallista hyötyä keinolla millä hyvänsä tavoitellen. Liiallinen alkoholinkäyttö on alkanut verottaa terveyttä, vaimo on alkanut päästä jyvälle miehensä naisseikkailuista ja kultaisina yliopistovuosina annetut lupaukset ikuisesta ystävyydestä ovat koetuksella. Mikäli Chen Zhong ei muutu, hän kohtaa pian loppunsa.” kertoo teksti kirjan takakannessa.

Chengdu Collage

Kirjan suomentaja avaa esipuheessaan hieman kirjailijan taustoja: Murong Xuecun on kiinalainen, sananvapauden puolesta puhuva kirjailija, joka julkaisi kirjansa, Unohda minut tänä yönä, Chengdu, blogissaan luku kerrallaan. Murong on saanut kirjallisuuspalkinon, mutta hänen ei annettu pitää palkintopuhettaan, lisäksi hänen Twitteriä vastaava Weibo-tilinsä on suljettu moneen otteeseen, mutta hän avaa sen aina uudelleen. Hän kritisoi mielellään kirjallisissa teoksissaan sensuuria, korruptiota ja muita yhteiskunnan epäkohtia hyvin provosoivaankin tyyliin, ja joutuu usein itse sensuurin kynsiin. Lisäksi Murong kirjoittaa kolumneja The New York Timesiin. Totta kai näin sisukkaan kirjailijan kynäilemä teos oli pakko päästä lukemaan!

Kirjan päähenkilöstä on onnistuttu luomaan hienosti uskottava sovinisti, ja tapahtumapaikkana toimiva Chengdu esittäytyy toisalta synkän sävyisenä paheiden pesänä, toisaalta taas Chenille rakkaana kotikolona, josta hän ei ristiriitaisista tunteistaan huolimatta osaa poiskaan lähteä. Lukijana mielipide Chenistä häilyy inhon, säälin ja myötätunnon välimaastossa. Tai no, useimmilla (nais)lukijoilla varmaankin enemmän inhon puolella. Naisia toki tekstissä esineellistetään kuvailemalla ronskisti heidän avujaan, ja kielenkäyttö ylittää ajoittain usein hyvän maun rajat, esimerkiksi kiukuspäissään on ilmeisesti tavallista “nussia” kiistakumppaninsa äitiä tai pahimmassa tapauksessa koko sukua. Mutta mikäli malttaa kurkistaa pintaa syvemmälle, voi röyhkeiden rivien välistä raottaa sitä raskasta verhoa, joka kätkee sisäänsä kontrolloidun kulttuurin pimeän kääntöpuolen — kulttuurin hierarkisuuden, rahan ja menestyksen keskeisen aseman, yhteiskunnan tiukat normit — millaisen paineen ja ristiriidan alla ihmiset elävät. Miehen mitta on menestys ja raha on yhtä kuin vallan symboli; se toimii lahjuksena liiketoimissa ja viranomaisten kanssa, sekä sillä saa avioliiton (ja sen ulkopuoliset suhteet) kukoistamaan. Perinteiset arvot ovat silti kunniassa, naisten tulisi olla puhtoisia kodinhoitajattaria, kun taas miehet saavat nostattaa egoaan monilla naisseikkailuilla.

Chen itse toteuttaa näitä malleja miten parhaaksi näkee, mutta vaikuttaa samalla käyvän epätoivoista taistelua siitä, mikä elämässä todella on tärkeää, ehkä kolmenkymmenen ikävuoden tiimoilla tavallista olemassaolon pohtimista. Tekstistä huokuu pääasiassa ehkä liikaakin huvituksista nauttineen, elämäänsä kyllästyneen,  miehen ääni, joka katselee maailmaa kokemuksiensa myötä kyynistynein silmin. Lukiessa tekstin tarkoituksenmukaiselta tuntuva röyhkeys alkaa ajoittain lähes ärsyttää, toisaalta kovaäänisen ulkokuoren alla Chen tunnistaa itsekin huonot puolensa ja pohtii asioita myös syvemmin: “Kaikki pahat tapani ovat niiltä ajoilta peräisin: itsekkyys, välipitämättömyys, rivo kielenkäyttö”. Hän muistelee kaiholla opiskeluaikojaan ja ensitapaamista vaimonsa kanssa. Luku luvulta Chen kuitenkin vaipuu syvemmälle turmion tielle eikä sisäisestä taistelustaan huolimatta pysty muuttamaan tapojaan.

Kaiken pohjalla nokkelasti kirjoitettu tarina on raastava, Chenin tuskaista taivalta on ajoittain tuskaista lukeakin. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää provosoivaa herjanheittoa, mutta sen synkeät sävyt tekevät surulliseksi, vaikka teksti ajoittain nokkeluudellaan naurattaakin. Kokonaisuudessaan lukukokemus on siis hyvin tunteita herättävä, mutta hienointa siinä on, että epäkohtia nostetaan esiin. Chengdu, sinua en unohda ihan heti.

PS. Ainiin, tämähän oli samalla blogini sadas postaus, wau!


Translation

A while ago I read the Finnish translation of Murong Xuecun’s book, Leave Me Alone: a Novel of Chengdu. Murong is a Chinese author who criticises the censorship of his culture in his work, he also writes columns on The New York Times. I was really excited to read what kind of book he has written. 

“Leave Me Alone: A Novel of Chengdu is an unflinching, darkly funny take on love and life in modern China. It’s the story of three young men, Chen Zhong, Li Liang and Big Head Wang and their tragi-comic struggles to make their way in Chengdu, China’s fifth most populous city. Despite their aspirations in the newly capitalist China, the trio’s lives are beset by dead-end jobs, gambling debts, drinking, drugs, and whoring. Chen Zhong is married to Zhao Yue. Although he loves her, he plays around with other women. But it isn’t until Chen Zhong discovers that Zhao Yue is having an affair that he realizes exactly how much he stands to lose.” Summary from Goodreads.com.

My first impression of the book was that its language was rude and almost disgusting, but then I started to see between the lines. Yes, it seems that, Chen, the main character is almost like a spoiled kid, selfish and pursues only his own interests, but underneath all that drinking and harsh language lies a lost soul who tries to survive in the only world he knows. The novel has dark tones, but its also fun and reveals one side of life in controlled culture. After reading, my head was filled with thoughts, almost too much! You definitely should read it yourself before judging. You can also read an excerpt from “Leave Me Alone” on The New York Times, here

By the way, this was also the 100th post in my blog, wow!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s