Infected Mushroom @ Circus, Helsinki 15.1.2016

Jos nyt vihdoin saisin pari sanaa kirjoitettua taannoisesta Infected Mushroomin keikasta, joka siis tanssitti Helsingin Circuksessa 15.1.2016. Vieläkin nousee melkein hiki otsalle keikkaa muistellessa, niin kuuman tunnelman tuo israelilainen DJ-duo nostatti. Reilun parin tunnin ajan tuli ihan huomaamatta hypittyä jalat kipeäksi huiman fiiliksen vietyä mukanaan. Jos kyseinen elektronisen musiikin jättiläinen ei ole ennestään tuttu, niin Infected Mushroom tulee alunperin Israelista, ja siinä vaikuttavat herrat nimeltä Erez Elsen ja Amit Duvdevani, musiikkityylinä psytrance/EBM pienellä metallivaikutteella. Infected Mushroom on ehtinyt nauttia maailmanlaajuista suosiota jo 90-luvulta asti.

Circuksessa IM:n lämmittelijöinä toimivat C.A.T ja Mazer, jäähdyttelemässä puolestaan Korento. Näistä itse ehdin nähdä toisena soitelleen Mazerin, joka vaikutti kyllä ihan lupaavalta, mutta DJ:t eivät oikein tuntuneet olevan täysillä mukana, hengailivat jokseenkin laiskan oloisena dekkiensä takana. Yleisö alkoi kuitenkin jo siinä vaiheessa hieman heräillä, eikä tarvittu kuin ensimmäiset sävelet Infectedin tunnistettavasta soundista niin koko paikka tuntui räjähtävän! Infected Mushroom sai ihmiset bailaamaan aina taaimmaista nurkkaa myöten, mieletöntä! Täytyy myöntää, etten itse ihan kovinkaan kriittisellä korvalla keikkaa tarkastellut, sillä fiilis tempasi niin täysin mukaansa, kun tutut sävelet soivat korvissa saaden väliin uusia miksauksia. Setti vaikutti aivan loistavalta.

Onnistuin kaiken tanssimisen lomassa nappailemaan muutamia (epätarkkoja) kuvia, joista keikan kuumasta tunnelmasta voi hyvällä mielikuvituksella saada jonkinlaisen käsityksen. Ne puhukoon nyt kuitenkin puolestaan, sillä sanat taitavat olla tässä tapauksessa turhia. Infected Mushroom kannattaa ehdottomasti käydä itse livenä kokemassa, mikäli sopiva tilaisuus tulee eteen, sen verran huikeaa menoa herrat rautaisella kokemuksella tarjoilevat.

IM2

IM1

IM3

IM4

IM6


Translation

Finally I’m able to post a few words (well, mainly pictures…) about the Infected Mushroom‘s DJ set in Circus nightclub, Helsinki 15.1.2016. The atmosphere was so intense that it still makes me sweat. It was the first time I saw their live show and it almost left me speechless. I’ve been listening to IM every now and then since high school, mostly on my running soundtrack. I danced like never before and so did the rest of the nightclub, too!

But check out the (bit blurry) pictures, you’ll get a slight idea what it was like. Highly recommend  you to go and see them live if you get a chance!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s